Varainhankintaan kaivataan kipeästi uusia voimia. Mukaan auttamaan voi ilmoittautua osoitteeseen ravit@jyme.org.
Jyväskylän Metsänkävijät on itsenäinen partiolippukunta ja samalla myös vailla toimintaa tukevaa taustayhteisöä, jollainen on suurella osalla partiolippukuntia. Usein nämä taustayhteisöt ovat uskonnollisia yhteisöjä tai seurakuntia, jotka tarjoavat kokoontumistilat (kolon), partiomajan (kämpän) sekä toiminnan taloudellisen tuen.
”Mänkijöiden” taustalla on ainoastaan poikien vanhempina muodostamamme tuki ry, joka omistaa ja ylläpitää koloa, omistaa kämpän tontin, maksaa kiinteistöveron ja vastaa kämpän ylläpitokuluista.
Lippukunnat saavat partiojäsenmaksusta osan omaan toimintaansa, mutta se ei kata kaikkia syntyviä kuluja. Tukiyhdistys on perustettu tukemaan lippukuntaa toimintaedellytysten hankkimiseksi (kolo ja kämppä), niiden ylläpitämiseksi ja siksi, että partio voisi olla kaikkien harrastus vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Tärkein ja liki ainoa tulonlähde on parin vuosikymmenen ajan ollut raveihin liittyvä talkootoiminta. Sekin on supistunut lipunmyynnin siirryttyä järjestysmiehille ja meille on jäänyt vain talliportilla pilttuunumeroiden jako. Isoissa raveissa n. 2-3 kertaa vuodessa hoidamme myös lipunmyyntiä.
Talkookertoja on meillä hoidettavana noin kolmenkymmenen henkilön 3,5 -4 tunnin pesti. Näin saamme pyöreästi tuhannen euron kertymän, joka joudutaan muutoin keräämään vanhemmilta. Ravitalkoista joudumme luopumaan, mikäli emme kykene asettamaan talkoolaisia sovittuja tehtäviä täyttämään.
Korvaavaa tulonhankintaakaan ei ole löytynyt.